perjantai 30. toukokuuta 2014

Henning Mankell - Kasvoton Kuolema

Henning Mankell - Kasvoton Kuolema 2009
(Mördare utan ansikte 1991) Otava 327 s.

Henning Mankell on ruotsalainen kirjailija joka on kirjoittanut paljon näytelmiä, romaaneja sekä nuortenkirjoja. Tunnetuimpia ovat hänen Kurt Wallander -rikosromaaninsa. Kasvoton kuolema on Kurt Wallander-sarjan ensimmäinen osa.

Kylmänä talviyönä mies havaitsee, että naapurissa kaikki ei ole kohdallaan. Selvittäessään asiaa hän kohtaa talossa kammottavan näyn. Vanha viljelijäpariskunta on murhattu raa'asti. Kurt Wallander käsketään selvittämään tapausta mutta johtolankoja ei ole, ainoastaan iäkkään uhrin viimeinen soperrus: "Ulkolainen".
Murha on muutenkin vaikea selvitettävä mutta epäiltyjen ulkomaalaistaustan tultua julki on Wallanderilla edessään tuplatyö. Murhan selvittäminen sekä läheisen pakolaiskeskuksen suojeleminen. Mutta miksi kenelläkään olisi syytä tappaa iäkäs viljelijäpariskunta?

Vihdoinkin sain aikaiseksi tutustua Mankellin Wallander-dekkareihin, ovathan ne ruotsalaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistoa. Joten odotukset olivat korkealla, myös takakansi nosti odotuksia ja kirja vaikutti mielenkiintoiselta. Sellainen se myös oli! Ja vaikka kirja olikin yli kolmesataa sivuinen, piti se otteessaan enkä halunnut laskea sitä alas. Valitettavasti petyin loppuratkaisuun, juonessa olisi ollut ainesta vaikka mihin.

Agatha Christien kirjoja lukuunottamatta, rikoskirjallisuus on jäänyt itselläni hieman vähemmälle. Isona syynä tähän on dekkareiden hyvin kliseiset päähenkilöt. Wallander on kyllä kliseinen dekkari poliisi, keski-ikäinen, eronnut, syö epäterveellisesti ja juo liikaa. Mutta jollain tapaa koin sympatiaa häntä kohtaan ja Wallanderin ansiosta ajattelinkin lukea muita sarjan kirjoja tämän kesän aikana.

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen sekä Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Matti Lahdenperä - Yö Etsii Vankilaa

Matti Lahdenperä - Yö Etsii Vankilaa 1991
VAPK 105s.

Yö etsii vankilaa on ylivartija Matti Lahdenperän kirjoittama sekä vartija Raimo Virtasen kuvaama runoteos.  Kirja oli ilmestyessään, vuonna 1991, ensimmäinen Suomessa julkaistu vartijoiden vankilakuvaus. Kuten kirjassa mainitaan, vangit kirjoittavat paljon, vartijat vähemmän. Vartijat eivät tunnetusti kauhean mielellään kerro työstään vankilassa. 

Oli mielenkiintoista lukea mitä vartijat ylipäätänsä ajattelevat työstänsä sekä vangeista. Työn raskaus tuli monessa runossa esille, mutta myös auttaminen sekä välittäminen. Lahdenperä tuo esille runoissansa myös yhteiskunnan vastuun.

"Eiköhän tämä liene yhteiskunnan kaatopaikka,
jonne on helppo siirtää ihminen.
Lakaistaan roskat silmistä.
Ei työnnetä maton alle, vaan
paketoidaan harmaaseen tai punaiseen taloon.
Unohdetaan hetkeksi,
ne jotka eivät kuulu yhteiskuntaan.
Eikö vankila ole yhteiskunta?"


Raimo Virtasen kauniit kuvat (joidenka esiin tuomisessa epäonnistuin mutta lukekaa kirja ja nauttikaa kuvista!) eli Virtasen kauniit kuvat tuovat esille vankilan arkisen mutta karun elämän. On se elämä vankilassa hieman erillaista mitä elokuvista sekä televisiosarjoista saa kuvan. Usein vartijat myös kuvaillaan vankien vihollisina, vaikka todellisuudessa moni vartia on hakeutunut työhön mielessään halu auttaa.




"Yhtenä päivänä hän huomasi
- voin tehdä muutakin kuin lusia.
Yhtenä päivänä huomasin,
hän sanoi,
- auta minua."

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, Lue itsesi ulos vankilasta -haasteeseen sekä Saran runohaasteeseen.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Pablo Neruda - Kysymysten kirja

Pablo Neruda - Kysymysten Kirja 2003
(Libro de las preguntas 1974) Loki 79s.

"Miksi aurinko on niin huonoa seuraa 
erämaan kulkijalle?

Miksi aurinko on niin mukava
sairaalan puutarhassa?"

Kesäloma häämöttää ja kiireistä on ollut. Lukeminen sekä bloggaaminen on jäänyt hieman taka-alalle viime aikoina mutta eiköhän loman aikana tule korjattua tämäkin virhe :)
Pablo Neruda on ollut lukulistallani jo pitkään ja yllätyin kun 1001 listalta ei löytynyt yhtään hänen teostansa. Kirjastossa eteeni sattui kuitenkin Kysymysten kirja ja mukaanhan se lähti. Pablo Neruda oli chileläinen kirjailija jota pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimpänä runoilijana sekä latinalaisamerikkalaisena kirjailijana. Neruda sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1971.

Kysymysten Kirja on postuumisti julkaistu kokoelma. Teoksen runot on kysymysten muotoon puettuja, aforistisia mietteitä ympäröivästä maailmasta, suurista ja pienistä asioista. Neruda tarkastelee maailmaa paikoin ironisella,paikoin absurdilla huumorillaan.

"Onko elämässä mitään hölmömpää
kuin olla nimeltään Pablo Neruda?"

Runot ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja niitä tuleekin luettua aika tiuhaan tahtiin. Sylvia Plathin ja Robert Frostin lisäksi harva runoilija on kuitenkaan noussut ylitse muiden. Pablo Neruda on kuitenkin poikkeus. Tykästyin Nerudan leikkisään ja humoristiseen tyyliin joka piilotti alleen suuria ja syviä kysymyksiä. Vaikka kirja oli paikoin kevyttä luettavaa, jäivät jotkut kysymykset pyörimään päähäni ja jäin miettimään vastausta. Suosittelen Nerudaa kaikille jotka vähääkään nauttivat runoista, etenkin kesä luettavaksi herran teokset sopivat mainiosti.  

"Mitä sanovat runoistani
ne jotka eivät koskettaneet vertani?"

Osallistun kirjalla Saran runohaasteeseen sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

H.G. Wells - Maailmojen Sota

H.G. Wells - Maailmojen Sota 2005
(The War of the Worlds 1898) Tammi 223s.

"Marsilaiset ovat hyökänneet! Niiden alukset syöksevät ilmaan polttosäteitä ja tappavaa, mustaa kaasua. Hirviömäiset olennot ja hurjat taistelukoneet saavat ihmiset silmittömän pakokauhun valtaan. Miten käy planeetta Maan?"

H.G. Wells oli englantilainen kirjailija joka tuli tunnetuksi etenkin tieteisromaaneistaan. Hän oli yksi aikansa suosituimpia kirjailijoita Englannissa. Scifi ja tieteisromaanit harvemmin päätyvät lukulistalleni mutta Maailmojen Sota on ollut siellä jo niin kauan että päätin sen vihdoin lukea ja onhan se yksi suurimmista kirjaklassikoista.

Maailmojen Sota sijoittuu 1900-luvun alkuun ja se kertoo Marssilaisten hyökkäyksestä maahan. Marssista lähetetään kapseleita maapallolle ja niiden sisällä olevat marssilaiset alkavat kylvämään tuhoa. Tarinan kertojana on nimettömäksi jäänyt mies joka raportoi omasta selviytymisestänsä sekä veljensä pakomatkasta josta oli kuullut myöhemmin. Näin käy selväksi että ainakin kertoja ja hänen veljensä selviytyvät mutta miten käy kertojan vaimon sekä maapallon? Kirja on jaettu kahteen osaan, Marssilaisten tuloon ja Maahan marssilaisten vallassa.

Olin hieman skeptinen ennen kirjan lukemista koska scifi harvemmin uppoaa mutta yllätyin positiivisesti. Maailmojen sota on kirjoitettu reporttimaiseen tyyliin mutta se ei tehnyt kirjasta tylsää. Kirja oli mielestäni jännittävä! Ja vaikka Wellsin kerronta tyyli on hyvin yksinkertaista, pitää se kuitenkin otteessaan ja onneksi kirjasta on jätetty suurempi tieteishöpötys pois. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se että Maailmojen Sota on kirjoitettu noin 116 vuotta sitten! Wellsin mielikuvitus on ollut vertaansa vailla. 

Loppuratkaisuun olin kuitenkin hieman pettynyt, se tuli nopeasti ja yllättäen ja jätti tunteen että tässäkö se oli? Mutta suosittelen kirjaa kyllä kaikille scifin ystäville ja myös niille jotka eivät scifistä niin välitäkään, aina voi yllättyä positiivisesti!
Kirjasta on myös tehty elokuva (niin kuin monesta Wellsin teoksesta) tai oikeastaan kaksi. Independence Day – Maailmojen sota sekä Mars Hyökkää. Jälkimmäisen olen nähnyt ja se hieman sekoittikin alun lukukokemusta, eihän kyseisellä leffalla suuremmin ole tekemistä kirjan kanssa. Uudempaa elokuvaa en halua edes nähdä, siitä olen kuullut ainoastaan negatiivisia kommentteja.

Osallistun kirjalla Ihminen Sodassa -lukuhaasteeseen.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Imre Kertesz - Kohtalottomuus

Imre Kertesz - Kohtalottomuus 2003
(Sorstalansaq 1975) Otava 240 s.

"Tienposki täyttyi yhtäkkiä äänistä ja toisista pojista. Kävi ilmi, että poliisi oli napannut heidät jo edellisestä bussista, ja heitä nauratti kovin, että minäkin olin liittynyt joukkoon. Poliisiakin hymyilytti hieman, niin kuin sellaista, joka osallistuu hauskanpitoon pienen matkan päästä; näin heti, ettei hänellä ollut mitään meitä vastaan. — Hän kysyikin: 'Mihin minä nyt teidän kanssanne ryhdyn?', mutta emmehän me tietenkään voineet auttaa häntä. Lopulta hän ehdotti, että lähtisimme tullikamarille."

Imre Kertesz on unkarilainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2002. Kohtalottomuus ei ole omaelämäkerrallinen mutta Kerteszin ja kirjan päähenkilön elämässä on paljon yhtäläisyyksiä. Kertesz oli myös 14-vuotias, kuten kirjan päähenkilö, joutuessaan keskitysleirille.

Kohtalottomuus kertoo tarinan 14-vuotiaasta juutalaispojasta jonka bussimatka työpaikalle katkeaa kun poliisit pysäyttävät heidät. Väkeä käsketään siirtymään tyhjään rakennukseen jossa he jouvat odottamaan ja odottamaan. Lopulta he matkustavat junalla Auschwitziin, siellä on tiedossa työpaikka ja koko tulevaisuus
näyttää hienolta. Vielä paikan päälläkin he uskovat aloittavansa uuden elämän mutta karmea totuus paljastuu lopulta.

Kohtalottomuus on hieman erillainen keskitysleiri kertomus kuin useimmat aiheesta lukemani kirjat. Kertesz ei kuvaile teoksessaan niinkään keskitysleirin kauheuksia vaan vankien arkipäivää. Hän kuvailee arkisia asioita hyvin lakonisesti ja viileästi.

Kirjan kertoja ei kuitenkaan tiedä millaisessa maailmanhistorian käännekohdassa hän on osallisena ja pojat iloitsevatkin kun pääsevät vähän matkustelemaan ja tapaamaan uusia ihmisiä. Mutta lukija tietää. Oli silti virkistävää lukea kirjaa keskitysleiristä jossa ei mässäillä kauheuksilla ja raaoilla kuvauksilla.

"Kaikki kyselevät vain vastoin käymisistä, 'hirveyksistä', mutta itselleni on ehkä parhaiten jäänyt mieleen tuo elämys. Kyllä, siitä minun pitäisi heille puhua, keskitysleirien onnellisuudesta, kun he seuraavan kerran kysyvät. Jos he vielä kysyvät. Ja jos vain en itsekin unohda."

Osallistun kirjalla Jokken Nobel -haasteeseen sekä Lue itsesi ulos vankilasta -haasteeseen.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sylvia Plath - Lasikellon alla


Sylvia Plath - Lasikellon alla 1975
(The Bell Jar 1963) Otava 238 s.

"Tiesin että minun pitäisi olla kiitollinen rouva Guinealle, mutta minä en pystynyt tuntemaan yhtään mitään. Jos rouva Guinea olisi antanut minulle matkalipun Eurooppaan tai maailmanympäripurjehdukselle, sillä ei olisi ollut minulle pienintäkään eroa, sillä istuin minä missä tahansa - laivan kannella tai katukahvilassa Pariisissa tai Bangkokissa - niin olisin kuitenkin istunut saman lasikellon alla hengittäen sisään omaa kitkerää ilmaani."

Ah Sylvia Plath. Olen hänen runojansa lukenutkin oikein urakalla ja suoranaisesti rakastunut niihin. Tämänkin kirjan olen halunut lukea jo kauan, mutta omassa kirjastossani se on ollut koko ajan lainassa. Vihdoin sen sain mutta en oikein päässyt kunnolla alkuun sen kanssa ja hieman takeltelin, luin sen kuitenkin loppuun ja olin hieman pettynyt. Omassa hyllyssäni on englannin kielen versio tästä kirjasta ja sen aion lukea. Luen Plathia muutenkin mielummin englanniksi kuin suomeksi.

Tarinan päähenkilö on Esther Greenwood, 19-vuotias massachusettilainen nainen. Hän voittaa novellikilpailun ja palkinnoksi saa mahdollisuuden työharjoitteluun newyorkilaisen lehden toimituksessa. Hän pääsee muiden harjoittelijoiden kanssa hienoihin juhliin, kauniita lahjoja. Tämän pitäisi olla unelmien täyttymys Estherille mutta vähitellen hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Lopulta Esther saa hermoromahduksen, yrittää itsemurhaa ja joutuu psykiatriseen hoitoon.

Lasikellon Alla on Sylvia Plathin ainoa romaani ja vaikka se onkin fiktiivinen, kirja pohjautuu paljolti Plathin omaan elämään ja nuoruuteen. Lasikellon alla oli mielestäni mielenkiintoinen ja sykähdyttävä tarina mutta valitettavasti se tarina jäi hieman ohueksi jonka takia petyinkin kirjaan jonkun verran. Sylvia Plath ei kuitenkaan voi mielestäni kirjoittaa mitään huonoa eikä Lasikellon alla sellainen ollutkaan. Ja kirjassa oli monia peniä kohtia joihin rakastuin.

"Näin elämän haarautuvan edessäni samankaltaisena kuin se tarinan vihreä viikunapuu. Jokaisen oksan päässä ihana tulevaisuus houkutteli minua kuin mehevä tummanpunainen viikuna ja kutsui minua luokseen. Yksi viikuna oli aviomies ja onnellinen koti ja lapset, ja toinen viikuna oli kuuluisa runoilija ja loistava opettaja ja kolmas viikuna oli Ee Gee, ällistyttävän hyvä toimittaja ja yksi oli Eurooppa ja Afrikka ja Etelä-Amerikka ja yksi viikuna oli Constantin ja Sokrates ja Attila ja kokonainen joukko muita rakastajia, joilla oli kummallinen nimi ja epätavallinen ammatti, ja yksi viikuna oli olympiavoittaja, ja näiden viikunoiden vieressä ja yläpuolella oli vielä paljon muita viikunoita, joista en oikein päässyt selville.
Näin itseni istumassa tämän viikunapuun oksanhaarassa nälkään nääntymäisilläni vain siksi, etten pystynyt päättämään, minkä viikunan valitsisin. Halusin niistä jokaisen ja jokaikisen, mutta yhden valitseminen merkitsi kaikkien muiden menettämistä, ja kun minä istuin siinä kykenemättä päättämään, viikunat alkoivat nahistua ja mustua ja mätkähtivät yksi toisensa jälkeen maahan jalkojeni alla."

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Erich Maria Remarque - Länsirintamalta ei Mitään Uutta

Erich Maria Remarque - Länsirintamalta ei Mitään Uutta 2010
(Im Westen Nights Neues 1929) WSOY 223s.

"Käsky on tehnyt noista hiljaisista olennoista meidän vihollisiamme, toinen käsky voisi muuttaa heidät meidän ystäviksemme. Pöydän ääressä allekirjoittavat asiakirjan ihmiset, joita kukaan meistä ei tunne, ja vuosikausia sen jälkeen ylin päämäärämme on se, johon maailma muuten kohdistaa halveksuntansa ja josta se rankaisee raskaimmin."

Erich Maria Remarque oli saksalainen kirjailija joka saavutti maailmanmainetta väljästi omaelämäkerrallisella romaanillaan Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirja on yksi kuuluisimmista ensimmäistä maailmansotaa kuvaavista romaaneista.

Kirja perustuu osittain Remarquen omiin kokemuksiin. Päähenkilönä on nuori, sotaan joutunut Paul Bäumer sekä hänen ystävänsä, Leer, Albert, Müller, Kemmerich, Haie, Tjaden sekä Katczinsky, josta vanhimpana tulee pojille isähahmo. Teoksessa kuvataan rintamaelämän arkea ja kurjuutta neljän vuoden ajalta. Poikien ihanteet ja sankarilliset unelmat murskautuvat totuuden iskiessä silmille. Kuolema, kärsimykset, veriset taistelut näyttävät oikean kuvan sodasta. Remarque kuvaa myös hyvin Paulin sopeutumisvaikeuksia tämän tullessa lomille. Kukaan muu ei pysty ymmärtämään sodan kauheuksia ja rintamaoloja koska he eivät ole olleet siellä.

Teknisesti teksi on helppoa luettavaa, mutta henkisesti ei. Länsirintamalta ei mitään uutta on kertomus sukupolvesta, jonka sota tuhoaa. Sodan todellinen luonne ja kurjuus tuodaan esille ja sodan ymmärtämiseksi tehdään monellaisia kysymyksiä. Kuinka tarpeellista sota on? Ja onko sodassa loppujen lopuksi ollenkaan voittajia, vai pelkästään häviäjiä? Kirja listaa lukijalle syitä miksi sotaa ei pitäisi käydä, tehden näin kirjasta pasifistisen teoksen. Teos myös inhimillistää vihollisen. Tapa tai tule tapetuksi on sodan tärkeimpiä ohjeita, peli on raakaa. Ja helpottaakseen omaa taakkaansa on helppoa nähdä vihollinen pelkkänä vihollisena ja unohtaa että he ovat aivan samanlaisia kuin mekin. Mutta Remarque on halunnut tuoda tämän esille ja näyttää "vihollisten" oikeat kasvot.

"Nyt vasta näen, että sinä olet ihminen niin kuin minäkin. Ajattelin käsikranaattejasi, pistintäsi ja aseitasi - nyt näen vaimosi, kasvosi, kaiken mikä meillä on yhteistä. Anna anteeksi, toveri. Me tajuamme kaiken aina liian myöhään. Miksi ei meille sanota kyllin usein, että te olette yhtä onnettomia kuin mekin, että teidän äitinne ovat yhtä huolissaan kuin meidänkin äitimme ja että meillä kummallakin on sama kuolemanpelko, sama kuolema, sama tuska. Anna anteeksi, toveri."

Olen lukenut monta sotakirjaa viime aikoina, mutta tämä kirja nousee ehdottomasti suosikikseni. Kirja on todellinen klassikko ja suosittelen sen lukemista kaikille.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Tadeusz Borowski - Kotimme Auschwitz

Tadeusz Borowski - Kotimme Auschwitz 2009
(Bylismy w Oswiecimiu 1946) LIKE 192s.

"Täyteen ahdetut autot ajavat pois helvetillisesti ulvoen, kauhistuneiden naisten valituksen ja lasten sydäntä raastavan itkun ja yhtäkkiä yksinäisiksi joutuneiden miesten hölmistyneen hiljaisuuden säestämänä."

Kirjat jotka kuvaavat Natsi-Saksaa tai keskitysleirejä eivät koskaan ole olleet suosikkejani ja olen yrittänyt välttää niistä lukemisesta. Mutta päätin silti tarttua tähän kirjaan. Tadeusz Borowski oli puolalainen kirjailija joka pidätettiin vuonna 1943 koska häntä epäiltiin maanalaisesta toiminnasta. Borowski ei ollut juutalainen mutta hänet silti lähetettiin Auschwitzin keskitysleirille hyvin raadollisiin olosuhteisiin. Vuonna 1945 hän vapautui leiriltä ja vuonna 1951, ollessaan vain 28-vuotias, Borowski teki itsemurhan.

Kirjassa on kaksitoista novellia jotka kaikki kuvailevat elämää keskitysleirillä. Kertomukset keskittyvät leirin arkipäivään ja rutiineihin. Vangit syövät ja nukkuvat ja rakastuvat toisiinsa, samaan aikaan kun muita vankeja murhataan systemaattisesti. Borowskin kertoja ei tunne myötätuntoa kaasukammioiden ja teloitusten uhreja kohtaan ja kuvaa tapahtumia ulkokohtaisen tunteettomasti.

Kotimme Auschwitz on välillä hyvin raskasta luettavaa. Borowski ei kaunistele Auschwitzin arkea ja monia yksityiskohtaisesti selitettyjä tapauksia en ollut uskoa todeksi. Borowski ei myöskään kaunistele omaa tarinaansa tai puolustele tekojansa ja hän myöntääkin selvinneensä leiriltä juonittelun ja varastelun avulla. Tapahtumat olivat myös jättäneet syvät jäljet Borowskiin ja olleessaan vain 28-vuotias, Borowski teki itsemurhan. Suosittelen kirjan lukemista kaikille, kirja ei ole helppo, mutta kun kirjoitetaan tälläisestä aiheesta ei sen mielestäni pidäkään olla helppoa luettavaa.

"Toiset kantavat pientä jalatonta tyttöä. He pitävät häntä kiinni käsistä ja yhdestä jäljellä olevasta jalantyngästä. Kyyneleet valuvat pitkin tytön kasvoja ja huokailee sydämeenkäyvästi: 'Hyvät herrat, sattuu...' Miehet työntävät hänet auton lavalle kuolleiden joukkoon. Hänet poltetaan elävältä niiden kanssa."

Osallistun kirjalla Lue itsesi ulos vankilasta -haasteeseen.